Miten maailmasta tuli osterimme

Ensikohtaamisemme tapahtui Unkarissa kesällä 2002. Päädyimme aikanaan sattumalta samalle rippileirille, jossa suuntana oli Unkarin Pécs. Olemme siis tunteneet lähes kymmenen vuotta. Tuolloin emme kuitenkaan osanneet vielä aavistaa kuinka tiivisti lopulta reittipolkumme hitsaisivat meidät yhteen :P

Viikon mittainen visiittimme alkoi tutustumisella Budapestiin, joka on äärimmäisen komea kaupunki, ehdottomasti vierailemisen arvoinen! Nähtävää, ostettavaa, syötävää ja juotavaa riittää. Kiipesimme muun muassa ihailemaan nähtävyyksiä korkeaan kirkontorniin, jonne laskimme olevan jotakuinkin 400 porrasta, kunnes matikkapää petti kesken. Budapestistä matka jatkui bussilla varsinaiseen määränpäähämme, eteläisessä Unkarissa sijaitsevaan parinsadantuhannen asukkaan Pécsiin. Siellä majoituimme kaupungin laidalla sijaitsevaan vanhaan linnaan, joka toimii hotellina. Majapaikkamme oli siis hyvin uniikki kaikessa harmaudessaan ja kivisyydessään...

Budapestin yllä

Muutamaan kertaan kävimme koko ripariryhmän kera Pécsin keskustassa, joka on oikein viehättävä, siisti ja kaunis. Monen muun kaupungin tavoin Pécsissä on tapana, että naimisiin menneet parit laittavat lukon ikään kuin liittonsa sinetiksi porttiin, sillankaiteeseen tms. ja heittävät avaimen menemään. Näitä lukkoröykkiöitä on kaupungissa joka puolella luomassa romanttista tunnelmaa. JO totesikin vielä joskus Unkarissa kiinnittävänsä lukon sillankaiteeseen, mikäli menee naimisiin (näin ei kuitenkaan ole ainakaan tähän päivään mennessä tapahtunut)!

Pécsissä shoppailimme, ostimme litrakaupalla ihanaa irtojäätelöä ja kävimme muutaman kerran ravintolassa syömässä. Meillä ei ole paikasta muuta kuin positiivista sanottavaa! Tosin yhtenä iltana bussimatkalla takaisin linnallemme tapahtui kummia. Mielestämme ryhmämme käyttäytyi suhteellinen rauhallisesti, mutta bussikuski kieltäytyi ottamasta meitä kyytiin "meluamisen" vuoksi, ellemme maksaisi tuplahintaa lipuista, hah! Maksettiin me sitten, tai siis ryhmänvetäjämme maksoi :P aika suolaista.

Linnakkeemme sijaitsi Zengö-vuoren kupeessa, joten tottakai sinne oli kavuttava kertaalleen. Päivä oli paahtavan kuuma, joten kovin rivakasti retkikuntamme ei edennyt Mount Zengörestin valloituksessa. Kipuaminen oli jokaisen hikilitran arvoinen, vuoren huipulta aukesi erittäin kaunis näkymä kaupungin ylle. Kannattaa muuten varoa käärmeisiä! Villin luonnon asukki aiheutti meille slaagin, lähes anakondan mitoissa ollut liero odotti sopivaa hetkeä nielaistakseen koko poppoon kerralla valtavaan kitaansa :S voi toki olla niinkin, että se käärmeenpoikanen ehkä pelkäsi meitä enemmän, mutta parempi olla varovainen :P Reissussa läsnäolomme miellytti käärmeiden lisäksi myös muita eläinkunnan edustajia. Esimerkiksi koiranpentunen lähti seuraamaan meitä vuorelle ja majapaikkanamme toimineessa linnassamme viihtyivät niin rotat kuin lepakotkin.

Ikimuistoinen osa reissua oli päiväretki Kroatian puolelle Vukovariin, jossa sodan jäljet näkyivät edelleen selvästi. Samalla kadulla saattoi olla yksi tai kaksi uutta hienoa taloa luhistuneiden ja pommitettujen röttelöiden keskellä. Tuntui myös lohduttomalta katsoa, kuinka pienet lapset pelasivat pallopelejä vain muutaman metrin päästä miinoitetusta alueesta... aitaa ei ollut, virheliike saattaisi pahimmassa tapauksessa viedä hengen! Yksi kanssamatkustajistamme, joka ei selvästikään ollut se penaalin terävin kynä, keksi hakea miinavaarasta jännitystä. Herra Rohkea lähti juoksentelemaan raunioihin :S me emme jääneet odottamaan ilotulitusta, joka saattaisi ampua ilmaan hänen ruumiinosiaan, vaan juoksimme pakoon kirjaimellisesti henkemme edestä... kyseisellä kaverilla oli onneksi kuitenkin tempauksessaan moukan tuuria, mitään ikävää ei tapahtunut. Terveisiä vaan mikäli tunnistat itsesi!

Vaikutti siltä, että vaikka kaupunki oli huonossa jamassa, niin ihmiset jaksoivat uskoa parempaan ja he halusivat antaa paremman kuvan todellisuudesta, kuin se ehkä olikaan. Julkisivu pitäisi olla mahdollisimman kunnossa. Näimme esimerkiksi ihan hyvin säilyneen ja siistinnäköisen kirkon, mutta kun kurkistimme lukitun oven ikkunasta sisään, niin näky oli lohduton... sisällä kaikki oli hujan hajan, kirkko ei varmasti ollut ollut toimintakykyinen pitkiin aikoihin. Näytti siltä, kuin romua oltaisi kerätty kaduilta näkösältä talteen ja piilotettu lukkojen taakse. Poissa silmistä, poissa mielestä.

Vukovarissa ei pahemmin ravintoloita ja kahviloita näkynyt. Onneksi saimme kuitenkin pystytettyä eväspicnicin Tonavan rannalle, sille ainoalle kohdalle mistä oli kauniit näkymät. Olisi mielenkiintoista nähdä, kuinka tämäkin kaupunki on varmasti nostanut päätään noista ajoista. Pakko todeta tähänkin, että haaveilemme myös kiertävämme jonakin päivänä Kroatiaa, varsinkin rannikkoalue vaikuttaa näkemisen arvoiselta :)

Matkamme sisälsi runsaasti myös kulinaristisia elämyksiä. JO, joka oli jo 15 vuoden kypsään ikään mennessä ehtinyt olla vuosikausia kasvissyöjä, oli vielä valitettavasti sen verran omalaatuisen isänsä tossun alla, että riparille haettaessa ei "epänormaalista ruokavaliosta" ollut saanut hiiskua sanaakaan. Budapestissä ensimmäisenä päivänä lounastettiinkin sitten heti alkajaisiksi McDonaldsissa! Kaiken huipuksi kaikille tilattiin Bic Mac -ateriat, mikä erityisesti lämmitti JOn sydäntä. JOn hampurilainen onneksi kuitenkin kelpasi kanssamatkustajille, joten roskista ei tarvinut ruokkia. 

Pécsissä ihmetystä herätti se, että lähes joka ruokatauolla tarjolla oli samoja vaaleita lihamöhkäleitä erilaisiin valeasuihin naamioituina. Välillä törmäsimme samoihin klimppeihin linnan ulkopuolella ravintolassakin! JO laihtuikin sitten reissun aikana mukavasti, siinä mielessä ruokailun puolesta oivallinen matka!

Ainiin, hanavesi Unkarissa on juomakelpoista, mutta se maistuu aivan jäätävältä.