Ryanairilla oli tarjolla edulliset lennot Lontooseen joulukuussa 2009, joten päätimme suunnata sinne. Pihistelyn makuun kun pääsimme, saimme myös kuningasidean varata mahdollisimman edullinen majoitus, mutta mahdollisimman hyvällä sijainnilla. Tuloksena oli Hostel Smart Russell Square ja 24 hengen sekamajoitus. EM oli jo muutaman kerran aikaisemminkin vieraillut Londonissa, joten sniiduilun kautta reissuun sai mielikuvituksellisuutta :P
2.12. ke
2.12. ke
Matka Pirkkalasta kohti Lontoota alkoi myöhään illalla, lento lähti hieman myöhässä ilta yhdentoista jälkeen. Ostimme jo Pirkkalasta meille bussiliput Stanstedin lentokentältä Lontoon Liverpool streetille. Menomatka sujui varsin rattoisasti, törmäsimme matkalla nuoreen mieheen, joka oli juuri muuttamassa Lontooseen ja joka liittyi seuraamme. Muutaman tunnin lennon ja ryöstöhinnoiteltujen lentokonesapuskoiden jälkeen olimme vihdoin Englannissa!
3.12 to
![]() |
| Bensku! |
Bussi keskustaan lähti melko pian koneen laskeuduttua. Matka kesti noin tunnin. Pysähtyessämme Liverpool streetille ilmeni, että bussikuskimme ei ollut kovin palvelualtis: saimme kaivaa itse matkatavaramme auton tavarasäiliöstä. JOn matkalaukku oli aivan takimmaisena, joten sen olisi saanut paremmin pois toiselta puolelta. Muiden otettua omat tavaransa JO kuitenkin konttasi tyylilleen uskollisesti korkkareissa tavarasäiliöön hakemaan matkalaukkua, jolloin kuski alkoi jo sulkea säiliötä JO:n ollessa vielä sisällä. Kiitos vaan ystävällisyydestä! Liverpool streetiltä oli kohtuullisesti matkaa hostellillemme ja oli yö, joten päätimme ottaa taksin. Taksikuski oli mukava pappa ja taksi musta perinteinen. Oli muuten paljon kivemmat kärryt kuin Suomessa! Lopulta olimme hostellilla, saimme taksimatkastakin vähän alennusta, koska meillä ei ollut lainkaan kolikoita. Saavuimme huoneeseemme (onneksi sentään pääsimme samaan huoneeseen) ja totesimme järkytykseksi huoneen olevan erittäin pieni: siellä oli kolmikerroksisia sänkyjä kahdessa rivissä, neljä kummassakin. Pimeässä yritimme selvittää mitkä sängyistä olisivat vapaat ja kaksi yläsänkyä valikoituivat vuoteiksemme. Ensimmäinen yö oli jonkin verran shokki, porukkaa kulki edestakaisin ja valot räpsyivät. Tämän kokemuksen jälkeen tuntui siltä, että pystyisi yöpymään ihan missä tahansa... Onneksi vuoteiden edessä sentään oli verhot.
Aamulla suuntasimme aamiaiselle, joka kuului hintaan. Kävi ilmi, että aamiainen tarkoitti riisimuroja, vaaleaa kuivaa paahtoleipää, hilloa tai voita, maitoa, teetä ja kahvia. No, oli sentään jotakin ja jos tarkemmin ajattelee, niin aamiainen oli hintaan verrattuna lähes ok.
| Hostel Smart Russel Square |
Museo oli hieno ja osastoja oli paljon. Pääsimme mm. kokemaan demonstroidun maanjäristyksen, ihailemaan dinosaurusten luurankoja, kiviä ja ihmiskehon toimintaa. Sisäänpääsy oli maksuton. Täällä aikaa olisi helposti mennyt paljon enemmänkin, etenkin ihmispuolella oli paljon erilaisia laitteita, mitä pääsi itse testimään. Näimme myös ”elävän” dinosauruksen (ei, kyseessä ei ollut rouva J. Tukiainen).
Luonnonhistoriallisen museon jälkeen pyörimme Hammersmithin alueella ja kävimme Lloydsissa syömässä nachoja. Oli muuten erikoista, että kasvissyöjän nachoannos maksoi 5 puntaa, kun taas sekasyöjä sai oman nachoannoksensa, jossa nachojen lisäksi oli kanaa, 4 punnalla. Ei se mitään, hyvää oli kuitenkin ja täysin kohtuuhintaista.
| EM @ Lloyds Bar |
| JO & laituri 9¾ |
4.12. pe
Perjantaina suuntasimme ensin Westminster Abbeylle, mutta tyydyimme ihailemaan paikkaa vain ulkoapäin, sillä sisäänpääsy olisi ollut 12 puntaa, mikä tuntui paljolta. Sen jälkeen tuntui hyvältä ajatukselta mennä British Museumiin, joka oli ilmainen. Paikan valtavasta koosta johtuen päätimme valita vain ne näyttelyt, jotka kuulostivat parhailta. Kiinnostuksemme suuntautui Egypti-osastolle. Niinpä kiertelimme aikamme muumioita ihastelemassa ja kauhistelemassa.
British Museumin jälkeen poikkesimme pikaisesti Harrodsilla, jossa teimme nopeasti ja lyhyesti tuliaisostoksia. Myös pikainen visiitti egyptiläisiä portaita ihailemaan oli tehtävä, kunnes tungos alkoi liikaa ahdistaa ja suuntasimme muualle.
![]() |
| Muumijo |
Illemmalla pyörimme Oxford Streetillä shoppailemassa. Punnan kurssi oli sopivan alhaalla ostoksia ajatellen. Lisäksi monet kaupat tarjosivat himoshoppailijoiden (ei siis meidän) päänmenoksi hyviä alennuksia.
Lontoossa joka puolella jaettiin erilaisia lippuja & lappuja, joilla sai milloin mitäkin alennuksia. Me bongasimme alennuslipun Oxford Circuksen Komediaklubille ja päätimme mennä katsomaan mitä Inkey Jones tarjoaisi. Liput maksoivat alennuksen kera 6£ normaalin 8£ sijaan. Komediailta oli reissun parhaita puolia, Inkey oli hulvaton! Inkey teki showssaan pilaa yleisön kustannuksella ja JO pääsi yhdeksi päähenkilöistä. Inkey aloitti illan katsomalla pitkään JOta ja toteamalla, että selvästikään kaikki huoneessa eivät ole samalta planeetalta (JOlla oli tuohon aikaan leiskuvan punaiset pitkät hiukset). Ilta aloitettiinkin siis selvittämällä mitä eri kansallisuuksia oli paikalla. Kun kävi ilmi, että läsnä oli ruotsalaisia, Inkey kyseli perään onko muita skandinaaveja, jolloin pari norjalaista ilmoittautui. Myöhemmin, kun suuri osa kansallisuuksia oli käyty läpi, kyseli Inkey onko vielä muita. Nyt EM ilmoitti meidän olevan Suomesta. Tällöin Inkey totesi, että hän kysyi jo aiemmin onko paikalla skandinaaveja, johon JO tietysti maantieteilijänä ilmoitti, että Suomi ei ole osa Skandinaviaa vaan kuuluu Fennoskandiaan. Tästä seurasikin brittiläiseen tapaan jatkuvaa pilkkaa, ("suomalaiset, jotka eivät edes tiedä missä Suomi sijaitsee") joskin otimme asian huumorilla. Myöhemmin Inkey kyseli vielä yleisöltä mitä he tekevät työkseen ja kysyi tätä myös JOlta. JO ilmoitti olevansa opiskelija. Tähän Inkey totesi, että varmastikaan JO ei opiskele ainakaan maantiedettä. Noh, juuri sitä, ja seurauksena oli naurunremakka. Ilta oli todella hauska ja sen päätteeksi fanitimme molemmat ihanaa Inkey Jonesia.
5.5. la
| Oxford Street |
![]() |
| Oxford Circus |
Kävimme katsastamassa suihkut, jotka olivat järkytys. Syvällä maan alla oli valtava ja luotaantyöntävä yhteissuihkutila (miehille ja naisille sentään omat). Ainoa plussa oli se, että tarjolla oli ilmaiset hiustenkuivaajat.
Ravitsevan aamiaisen jälkeen suuntasimme London Dungeoniin, jonne olimme ostaneet yhteislipun London Aquariumin kanssa. Yhteislipulla säästi muutaman punnan. Kierros museossa kesti reilun tunnin verran. Paikka oli jonkin verran erilainen kuin etukäteen odotimme, mutta positiivisella tavalla. Voimme suositella! Kierroksella liikuttiin ryhmässä paikasta toiseen ja jokaisessa paikassa oli omanlaisensa henkilöt ja tapahtumat, joista joihinkin yleisö otti osaa. Voisi kuvitella, että etenkin lapsia Dungeon kiehtoisi, tosin pienimmät nappulat saattaisivat pelätä. Itsehän emme säikähtäneet kertaakaan!
| London Dungeon |
Kauhumuseon jälkeen vuorossa oli tiedemuseo, joka osoittautui hyvin tylsäksi, joten emme viipyneet siellä kauaa. Sinänsä muovit, lääketiede jne. olivat aiheina mielenkiintoisia, mutta tietopläjäys ei juuri sillä hetkellä innostanut. Emme ehkä suosittelisi tätä lapsille tai lapsenmielisille - kuten meille!
Välissä teimme myös lyhyen ajelun punaisella kaksikerroksisella bussilla, double deckerillä, koska se on must juttu Lontoossa. Erityisesti kannattaa havitella paikkaa yläkerran etummaiselta penkiltä, what a view!
Ihmiset Lontoossa ovat oikein mukavia ja ystävällisiä. Vaikka suurkaupungissa kaikilla tuntuu olevan kamala kiire jonnekin, niin silti aina on aikaa olla kohtelias. Suomessa ei juuri ole tapana kommentoida satunnaisille ohikulkijoille mitään, mutta Lontoossa se vaikutti olevan yleistä. Esimerkiksi poika metron rappusissa totesi JOlle yllättäen ”I like your hair” ja vanha mummo bussissa ohittaessaan ”sorry my darling”. Lisäksi esimerkiksi kauppojen kassoilla työskennelleet (miehet) juttelivat meille innokkaasti.
Illalla suuntasimme tourille lentokentällä tapaamamme hepun kanssa, joka oli muuttanut Lontooseen ja esitteli meille nyt joitakin kaupunginosia. Kävimme kävelemässä muun muassa Southwarkissa ja Angelin alueella. Angelistä löysimme lopettavan kirjakaupan, jossa oli järkkyalennuksella kaikkea kivaa. JO teki aarrelöytöjä, mm. Dictionary of geography lähti mukaan pilkkahintaan.
Illalla sorruimme uudestaan komediailtaan. Inkeyn veti suurimman osan ajasta, mutta kaksi muutakin herraa esittelivät taitojaan, joskaan eivät vetäneet vertoja ihku-Inkeylle.
| London Eye |
6.5. su
JO käytti ensimmäistä kertaa Tescon itsepalvelukassaa, milloinkohan moiset tulevat Suomeen? Sunnuntaiaamuna kävimme London Aquariumissa, joka vastasi lähinnä Helsingin Sealifea. Esillä oli erilaisia haita, rauskuja, kilpikonnia ja ties mitä kaloja. Pidimme kyllä paikasta ja viihdyimme, mutta Sealife ajaa kyllä käytännössä saman asian. Mainita voisi kuitenkin liejuryömijät. Ne ovat kaloja, jotka kykenevät liikkumaan kohtuullisesti myös kuivalla maalla.
![]() |
| London Aquarium |
Päivällä metsästimme itsellemme adapterin Tottenham Court Roadilta, sillä tässä vaiheessa kännyjen ja kameroiden akut olivat finaalissa. Illalla kävimme kävelemässä Hyde Parkissa ja katsomassa Buckinghamin palatsia. Oli sen verran myöhä, ettemme pimeydessä nähneet juurikaan nenänvarttamme pidemmälle. Sinänsä harmi, sillä alue on yleensä ykköspaikoilla nähtävyyksien listalla.
7.12. ma
Aikaisin maanantaiaamuna luovutimme hostellihuoneen (tai siis sänkymme) erittäin huonosti nukutun yön jälkeen. Ne yöt, jolloin seuranamme oli pääosin miehiä sujuivat ok, mutta yöt, jolloin valtaosa asukeista oli naisia, olivat helvettiä yöllisine meikkaus- ja kikatustuokioineen. Skippasimme myös kulinaristisen aamiaisen ja suunnistimme tutustumaan Camdeniin ennen kotiin lähtöä.
Matka Camden Towniin ei sujunut aivan mutkitta, metrossa oli jotakin ongelmaa ja olimme pysähdyksissä maan alla reilun puolen tunnin ajan. Meille ei kerrottu mistä oli kyse, mutta tullessamme Camdeniin oli laiturilla vastassa useita poliiseja. Suurempaa hässäkkää ei kuitenkaan aiheutunut. Camdenissa lähinnä kiersimme kävellen katselemassa aluetta ja ennen kotiin lähtöä poikkesimme vielä Hammersmithissä syömässä.
| JO @ Camden Town |
Bussi haki meidät Liverpool streetiltä lentokentälle. Kentällä punnitsimme matkalaukkumme ja huomasimme ylikiloja olevan muutaman (Ryanairilla ruumaan saa laittaa 15 kg ja 10 kg käsimatkatavaroihin). Purimme laukuistamme hieman painoa käsimatkatavaroihin. Viedessämme matkalaukut bag dropiin puntari näytti kuitenkin painoksi vain reilut 12 kiloa... jompikumpi vaaoista huijasi!
Stanstedin lentokentällä shoppailumahdollisuudet ovat hyvät, kauppoja riittää. Ostimme mm. Sinkkuelämää dvd-boksit 42 punnalla. Kuvittelimme, että turvatarkastuksen jälkeen sääntö 1 käsimatkatavara ei enää päde, tai että siihen ei lasketa tax free –ostoksia lentokentältä. Koneeseen mennessä kävi kuitenkin ilmi, että meitä oli vahtimassa kunnon natsitäti joka vaati, että matkatavaroita saa olla vain tasan yksi. Erästä naista vaadittiin esimerkiksi jättämään leipänsä ja banaaninsa pois koneesta, mikäli ne eivät mahdu hänen laukkuunsa. Meille tulikin siis melkoinen kiire alkaa purkaa ostoksia pakkauksista ja änkeä tavaroita yhteen pussiin. JOlla meinasi aika loppua kesken, mutta lopulta kaikki tavara saatiin samaan paperikassiin. Kassin päälle piti virittää muovipussi pitämään ostokset yhdessä kasassa kävelymatkan ajaksi koneeseen. Viritelmä hajosi käsiin sillä sekunnilla, kun JO astahti koneeseen :D Onneksi Suomen päässä sai poistua koneesta useamman kassin kanssa!
Matka oli antoisa ja Lontoossa saisi hyvin kulumaan aikaa paljon enemmänkin kuin muutaman päivän. Lontoossa on kaikille kaikkea ja sanotaanhan, että ken on kyllästynyt Lontooseen, on kyllästynyt elämään...
Sää oli vaihteleva, useampana päivänä satoi, mutta pääasiassa sateet olivat lyhyitä kuuroja. Hintataso Lontoossa ei mielestämme ole niin korkea kuin usein annetaan ymmärtää, joskin riippuu tietysti alueista missä liikkuu sekä punnan senhetkisestä kurssista. Melko pienellä budjetilla selviäminen on kuitenkin täysin mahdollista ja ydinkeskustassa pystyy kävellenkin suunnistamaan, sillä se on esimerkiksi Pariisiin verrattuna varsin kompakti. Metro on kulkuvälineenä kuitenkin nopea ja helppo tapa siirtyä paikasta toiseen.
| Trafalgar Square |




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti